Vihreä saari
Irlannin kokonaispinta-ala on 70 284 neliökilometriä. Maan keskiosassa on laaja kalkkipitoinen tasanko, jossa on siellä täällä kukkuloita, ja rannikolla on vuoria, joista korkein kohoaa 1 040 metrin korkeuteen. Pisimmän joen nimi on Shannon (368 km). Järviä on paljon. Irlanti jakaantuu neljään maakuntaan, Ulsteriin, Munsteriin, Leinsteriin ja Connaughtiin. Maakunnat jakaantuvat kreivikuntiin. Irlannin tasavallassa on 26 kreivikuntaa. Ulsterin maakunnan kreivikunnista kuusi kuuluu Pohjois-Irlantiin (Yhdistyneeseen kuningaskuntaan).
Maastamuuttajien maa
Irlannissa on nykyään 3,7 miljoonaa asukasta, joista noin miljoona asuu maan pääkaupungin, Dublinin, alueella. Asukkaita on 50,4 neliökilometrillä. Menneinä aikoina maastamuutto Irlannista oli Euroopan vilkkainta. Monissa maailman maissa, kuten Yhdysvalloissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Australiassa, on paljon juuriltaan irlantilaista väkeä.
Irlannin perustuslain mukaan irlanti (iiri) on maan ensimmäinen kieli, ja viralliset asiakirjat julkaistaan sekä irlanniksi että englanniksi. Englanti on kuitenkin useimpien irlantilaisten pääkieli.
Maatalous on tärkeää
  • Maatalous on erittäin tärkeä ala Irlannin taloudessa.
  • Irlannin maapinta-alasta lähes 5 000 000 hehtaaria on maanviljelykäytössä.
  • Maatalousmaasta 90 prosenttia on laidunta.
  • Maanviljely ja elintarviketeollisuus tuottavat 10,5 prosenttia maan varallisuudesta (BKT:sta) ja työllistävät 10,5 prosenttia työntekijöistä.
  • Maatiloja on 143 900.
  • Irlantilaisen maatilan keskikoko on 29 hehtaaria (EU: 18,5 hehtaaria). Maatiloista 47 prosenttia on alle 20 hehtaarin suuruisia.
  • Naudanlihan- ja maidontuotannon arvo on 60 prosenttia maatalouden kokonaistuotannon arvosta.

 
 
 
 
.
 Kansallinen tuotanto 
 Koko Euroopan unioni 
 Peltokasvejakin viljellään
 Kauraa
 120 000 tonnia
 Vehnää
 650 000 tonnia
 105 000 000 tonnia
 Ohraa
 1 000 000 tonnia
 53 000 000 tonnia
 Perunaa
 500 000 tonnia
 50 000 000 tonnia
 Sokerijuurikasta
 2 000 000 tonnia
 117 000 000 tonnia
 Juurikassokeria 
 240 000 tonnia
 17 000 000 tonnia
.
.
 Tuoreita vihanneksia
 245 000 tonnia
 52 700 000 tonnia
 Ruokahedelmiä
 17 000 tonnia
.
 Monipuolista eläinten kasvatusta
 Nautoja
 6 000 000 eläintä
 82 000 000 eläintä
 Lampaita
 5 000 000 eläintä
 95 000 000 eläintä
 Sikoja
 2 000 000 eläintä
 123 000 000 eläintä
 
.
 Maitoa
 5 043 000 tonnia
 124 000 000 tonnia
 Voita
 135 000 tonnia
.
 Juustoa
 106 000 tonnia
.
 Munia
 402 000 000 Munia
.
 Lihaa
 josta siipikarjaa
 1 000 000 tonnia
 130 000 tonnia
.
 Villaa
 13 000 tonnia
.
 Metsä
 Raakapuuta
 2 000 000 m3
.
 Kalastus
 Kalaa
 280 000 tonnia
 5 975 000 tonnia